Harjoituskauden alku

Viime kesän ja syksyn kisoista ei tullut liiaksi kirjoiteltua tänne blogiin, mutta annetaan tulosten puhua puolestaan ja tässä koosteena loppukesän ja syksyn tulosliuska:

  • JWOC sprintti: 15.
  • JWOC pitkuri: 10.
  • JWOC keskari: 7.
  • JWOC viesti: 3.
  • O-Ringen E1: 7.
  • O-Ringen E2: 10.
  • O-Ringen E3: 11.
  • O-Ringen E4: 78.
  • AM-pitkä (H21): 4.
  • AM-viesti (H21): 1.
  • Egames keskari (H21): 21.
  • Egames pitkuri (H21): 5.
  • SM-pitkä: 2.
  • SM-sprintti: 16.
  • SM-viesti: 7.
  • Euromeeting keskari (H21): 22.
  • Euromeeting pitkuri (H21): 27.
  • Euromeeting sprintti (H21): 38.
  • Suunto Games pitkuri (H21E2): 13.
  • Suunto Games keskari (H21E): 64.
  • 25manna: 4.
  • 25mannakorten (H21): 51.
  • SM-erikoispitkä: 2.

Heti SM-erikoispitkän jälkeisenä maanantaina aloitin varusmiespalveluksen Urheilukoulussa eli sotilaallisesti ilmaistuna Kaartin jääkärirykmentin tiedustelukomppaniassa. Syksyn saapumiserään valittiin kaikkiaan seitsemänkymmentä kesälajien urheilijaa ja meitä suunnistajia on kolme minun lisäksi. Urheilukoulun tavoitteena on yhdistää lain velvoittama sotilaskoulutus sekä tavoitteellinen  huippu-urheilu.

kisakallio2

Kuva: Seppo Väli-Klemelä

Varsinkin intin ekoina viikkoina huomasin, ettei se ole mikään ihan helpoin yhtälö, ja vaatii melkolailla viitseliäisyyttä itse varusmieheltä.

Kirjoitin inttikuulumisia VJ:n blogiin jonka voi lukea täältä: http://www.vjsport.fi/fi/varusmiesurheilua/

Anton

Rakas (harjoitus)päiväkirja!

Mielestäni harjoituspäiväkirja on urheilijan työkaluista tärkeimpiä, itselleni se on ollut jo pitkään peili sekä urheiluun että muuhunkin elämiseen ja päätinkin nyt julkaista tallenetun hetken viime vuodelta.

Viime viikonloppuna palasin leiriltäni Espanjasta. Ikäänkuin leirin summauksena ajattelin julkaista pätkän harjoituspäiväkirjastani leiriltä. Tarina on vauhtileikittelyharjoituksesta viime vuoden puolelta ja se kuvaa hyvin harjoituksen ja koko leirin tunnelmia. Jokainen harjoitus ei toki saa näin pitkää kuvausta päiväkirjaan, vaan tekstiä tulee sen verran kuin on tullakseen.

 

”Suuntaan askeleeni kohti lounasta. Kevyet ja kovat harjoitukset kohti lounasta, pitkät pohjoiseen. Juoksen rantakatua ja väistelen ihmisiä sekä aamuisen sateen tekemiä lätäköitä. Suomen kieltä kuulee melkein enemmän kuin espanjaa. Aurinko pilkistelee sadepilvien takaa ja hymyilen onnelleni. Tiedossa on vauhtileikittelyharjoitus laukkaradan läheisillä kukkuloilla. Askelista kuuluu läpsytys, jalkateräni kolistelevat hervottomasti eri suuntiin. Niitä ei ole koulutettu juoksemaan tasaisella kivetyksellä vaan rantapolun kivikko-juurakoissa. Pian askeleeni tasaantuu mutta läpsytys ei lakkaa. Koitan hioa tekniikkaani. Rullaan askeltani aavistuksen enemmän ulkoterän kautta, aivan kuten Kalevi Kuukka neuvoi. Ääni lakkaa ja askel rullaa mukavammin. Pappa sai askeleensa rullaamaan vaikka juoksikin kumisilla tennareilla. Työnnän jalkaa enemmän taakse ja röyhistän rintaani kuin Lasse Myrskylän hiekkateillä. Annan ilman kiertää kunnolla ja S-koon juoksupaitani yhtäkkiä kiristääkin rintakehäni ympärillä. Rytmitän juoksuani käsilläni rennosti kuin Kössi, tuo kustavilainen hölösuu joka hymyilee muille mutta itselleen ei anna armoa.

Vilkaisen kelloa ja ihmettelen kuinka hankalaa on pitää yli 4 minuutin kilometrivauhtia. Kun Antun kanssa hankimme ensimmäisen gps-kellon vuonna 2011 Ungdomens Tiomilasta voittamillamme lahjakorteilla, ihmettelin usein miten voisin juosta kevyesti alle 4 minuutin kilometrivauhtia.

Lihakseni eivät ole vielä täysin lämpimät mutta tunnen lämmön lisääntyvän jatkuvasti. Kalvot ovat irtonaiset mutta lihaksen sisustat eivät täysin väljät. Hieronta tekee hyvää, sen tiesi jo suuri Paavo. Matkin hänen ilmettään, kivikasvot. Kuvittelen vasempaan käteeni taskukellon, jonka käännän ylöspäin maaliviivan kohdalla jotta voin painaa kellon pysähdyksiin. Minun ei tarvitse katsoa kellosta aikaa sillä tiedän sen ilmankin, uusi maailmanennätys. Mietin myös Kolehmaista, levitän kasvoilleni mahdollisimman leveän hymyn ja seuraavaksi kuvittelen Väätäisen juoksemassa etelässä. Oranssi kauluspaita ja puuvillaiset shortsit. Hirmuinen loppukiri joka olisi kestänyt ikuisuuksiin.

Kaikki he juoksivat kovempaa kuin minä. Usein mietin mikä heidät erottaa minusta. Minulla on maailman paras valmentaja, usean vuosikymmenen tietotaito ja kaikki mahdolliset avaimet käsissäni. Olosuhteet, työ ja tukitiimi on kunnossa. Ravinto on varmasti laadukkaampaa, sykemittarit ja gepsikellot. Päivien päätteeksi saan palata kotiini jonka jaan rakkaan kihlattuni, Lauran, kanssa.

Ehkä se on se itsekuri, sitä usein mietin. Suhtautuminen kaikkeen urheiluun eli koko elämään säntillisemmin, tekemällä kaiken vielä hieman paremmin ja itseäni säästämättä voisin nousta uudelle tasolle. Toisaalta taas tuntuu että mitä rennommin ottaa, sen paremmin kulkee. Mitä vähemmän stressiä, sitä paremmin palautuu.

Pysäytän kelloni kun saavun liikenneympyrän viereiselle nurmikolle. Käytän viisi minuuttia juoksutekniikkaan. Ensin kuusi kierrosta lantion pyöritystä myötäpäivään, sitten vastapäivään. Teen liikkuvuusliikkeitä ja juoksutekniikan drillejä. Hyppelen, pyörittelen ja venytän. Jumpan jälkeen olen valmis vauhtileikittelyyn, fartlek. Kuulemma ainut ruotsinkielinen sana, joka tunnetaan Kenian Itenissä. Tiedossa on 40 minuuttia reipasvauhtista juoksua mäkisessä maastossa, pidän kovasti.

Kun napsautan kellon käyntiin ja lähden juoksemaan ensimmäistä seitsenminuuttista, en ole enää kukaan esikuvistani, silloin olen Elias Kuukka.

Juoksen omalla tyylilläni ja itseni vuoksi. En juokse Suomen kansan vuoksi, en juokse Suomea maailmankartalle. Tunnen harteillani monien toiveet, en odotuksia. Kuulen korvissani 469 pyrintöläisen kannustuksen, koko kymmenpäisen tiimini luottamuksen. Jos suomalaisella on jotain sanottavaa tai kritisoitavaa, hän ei sano sitä suoraan. Tunnen kuitenkin sen että monella on tekemisistäni pahaa ajateltavaa, itse toivoisin että asiat sanotaan suoraan ja palaute kerrotaan viipymättä. Sellaisella joka ei kerro suoraan, ei ole paikka kannustusjoukoissani, silti en vihaa. He eivät ole vihani arvoisia.

Ensimmäinen nousu on tuttua hiekkatietä joka muuttuu myöhemmin poluksi, nousu on yhteensä melkein 85 metriä. Tuumin että mäen jyrkkyys on juuri sellainen että terävillä jaloilla sen pystyy juoksemaan pitkällä askeleella, mutta jos on väsynyt niin silloin askel lyhenee ja juoksu muuttuu kiipeämiseksi.

Mäen päältä käännyn pienemmälle polulle joka johtaa alaspäin, kohti notkoa. Se kääntyy ensin oikealle, sitten vielä tiukemmin vasemmalle. Polku haarautuu, tulee risteys ja käännyn vasemmalle. Hetkeä myöhemmin en enää tiedä mistä suunnassa on kaupunki tai missä meri. Ilman karttaa pystyn eksymään jopa Kärsämäen keskustaan. Kun minulla on kartta ja kompassi, saatan selvitä 17 km:n radasta pimeässä hämäläismetsässä lähes yhtä nopeasti kuin maailman parhaat. En välitä kuitenkaan eksymisestäni, juoksen vain. Kovaa mutta rennosti. Välissä juoksen minuutin hiljempaa ja sitten taas kuusiminuuttinen kovaa. Nautin todella itseni tiukalle laittamisesta, tai enhän ole lähelläkään maksimia mutta kovempaakaan ei tunnu pääsevän. Maastossa ei montaa tasaista kohtaa ole, niillä harvoilla siirrän askeleeni painopisteen alle ja nousen päkiälle. Alamäissä koitan kääntää vartalon kulmaa eteenpäin ja antaa painovoiman tuoda minut alas. Ylämäissä taas koitan pitää askeleen sopivan mittaisena ja työntää pakaralla, takareidellä ja lopulta pohkeella itseäni ylös.

Pisin mäki jonka juoksen on noin kolmen ja puolen minuutin mittainen ja nousee 112 metrin korkeuteen merenpinnasta.

En ole vielä sinut Espanjan luonnon kanssa, en tunne sitä täysin. En tiedä vielä miltä mikäkin alusta tuntuu jalan alla, liukuuko tossu pikkukivillä, entä tuolla erikoisella liuskekivellä. Eri alustat pitää oppia tunnistamaan myös äänestä: miltä kuulostaa minkäkin värinen muta ja kuinka se liukuu. Entäs iso lehti tai juuri kiven vieressä ? Myös kasveja pitää kuunnella, miten mikäkin lehti kahahtaa, miltä matala nurmikko kuulostaa. Mitkä kasvit pistävät, minkä lehdet ovat pehmeitä. Vasta kun oppii tuntemaan, tietämään, kuulemaan ja haistamaan luonnon, pystyy juoksemaan kovaa katsomatta jalkoihinsa ja asettamaan jalkansa oikein.

Juoksen harjoituksen loppuun asti terävillä jaloilla ja viimeisen vedon päätyttyä hengähdän polviini nojaten kolmen henkäyksen ajan. Huomaan olevani kananlihalla enkä ole oikein lainkaan hiessä. Käännän askeleeni kohti alamäkeä, kovaa asfalttia ja lopulta rannan kivetystä. Ihmisiä on jälleen hurjasti rantabulevardilla. Lätäköt ovat kuivuneet ja tuuli antaa lämpimän henkäyksensä mereltä. Väistelen ihmisiä ja kierrän koirat kaukaa. En halua nilkkaani pientäkään tulehdusarkaa puremaa. Myös vanhukset kierrän kaukaa, en halua omalletunnolleni yhtään murtunutta lonkkaa.

Juoksu kulkee edelleen hyvin ja rytmi pysyy hyvänä. Kahvilan ikkunasta vilkaisen tekniikkaani ja koitan vielä hieman lyhentää askeltani. Askeleestanihan ei saa lyhyttä millään, otan muutaman askeleen tarkkuudella aina 166 askelta minuutissa. Lopulta tulee oikea kohta josta poikkean sivukadulle, vauhti hiljenee itsestään. Joudun lähes pysäyttämään vauhtini jokaisessa risteyksessä. Vaikka tiedän kadun yksisuuntaiseksi, otan varman päälle. En halua jäädä juuri nyt auton alle. Minusta ei tule sprintteriä, ei vilkkaisiin kaupunkeihin.

Pysäytän kellon rappukäytävän ovella ja mietin esikuviani. Mitaleja, maailmanennätyksiä ja ruskeita kirjekuoria. Omanikin tulee vielä, ei ehkä Virosta eikä Latviasta. Ei välttämättä Norjastakaan, mutta ehkäpä Suomesta ensi vuosikymmenellä?!”

-Elias

Juhlaa koko päivä

Sunnuntaiaamuna vilkaisen puhelinta. ”Henkilön Seppo Väli-Klemelä syntymäpäivä, koko päivä”. Se on fb, joka muistuttaa. Itse on muistettava vain, että on myös isänpäivä.

Vaimo on laittanut jo kahvia ja paahtoleipää, kääretorttu tarkoittaa juhlapäivää. Lapset ovat maailmalla, joten ei tarvitse aamiaista sänkyyn odottaa ja pirun hankalaahan onkin juoda kahvia selällään sängyssä.

Samalla kun luen aamun lehden, teen ensimmäisen tsekkauksen, kertooko my-o jotain valmennettavien eilisistä treeneistä. Kertoo ja ei kerro, tämä vähän vaihtelee, mutta oikein hyvin hpkssa on tietoa paitsi tunneista ja kilometreistä, myös tuntemuksista ja mielialoista. Olen pyytänyt paljon tekstiä ja sitä tulee, usein on hymy suupielessä, kun luen Eliaksen oravahavainnoista tai ihmettelystä, miksi peurat jäävät Kauppiin talveksikin.

Puhelin piippaa jatkuvasti fb-onnitteluja. Mielenkiintoinen havainto on, että ennen yhdeksää tulevat onnittelut ovat poikkeuksetta suunnistuskavereilta, sukulaiset ja velkojat heräävät ilmeisesti myöhemmin. Iloisen poikkeuksen tekee Sirpa-serkku, joka hänkin oikeastaan on suunnistaja, vaikka en olekaan häntä rasteilla kymmeneen vuoteen nähnyt.

Päätämme vaimon kanssa lähteä viemään kynttilää isän haudalle heti aamusta. Hiihtämäänkin voisi kelin  puolesta mennä, mutta ei lähdetä ainoita suksia raapimaan. Vaimolla kyllä on sauvat, tällä kertaa kyynärmallia, kun kolme viikkoa vanha uusi lonkka kaipaa vielä sivustatukea askellukseen.

Siellä ne lepäävät liki vierekkäin, isä (ja äiti), isoisä ja kummisetä. Pienen paikkakunnan etuja, että kaikki löytyy läheltä. Jatkamme pienelle kiertolenkille ja vaimo pyytää minua kontrolloimaan, että kävelee suorassa. Siitä onkin aikaa, kun olen tätä naista valmentanut.

Kotona on päivän ensimmäisen penkkiurheiluhetken vuoro. Alppihiihtoa ja golfia, kaksi telkkaria samaan aikaan auki. Päivän mittaan sitten tulee seurattua vielä koripalloa, formulaa, jääkiekkoa ja edellispäivän jalkapalloakin katselen vielä nauhalta. Harmittaa tietysti Huuhkajien puolesta, kun voitto ei tule sitten millään. Pistin jo illalla Eerolle pari viestiä siitä, ettei kannata turhia harmitella. ”Olis noista jo pitänyt tehdä” oli vastaus.

Urheilulajit ovat yllättävän samanlaisia. Tilanteet tulevat yllättäen ja ratkaisut joko onnistuvat tai eivät. Pyydän usein valmennettaviani seuraamaan muita lajeja ja miettimään, millaiset urheilijat menestyvät ja millaiset epäonnistuvat. Ainakin siinä oppii sen, että kaikki epäonnistuvat joskus. Ja sen, että voittajat ovat jossakin parempia, rohkeampia, kokeneempia, vahvempia, kestävämpiä. Ja paremmin harjoitelleita.

Sitten muistutan, että mestari on se, joka haluaa olla huomenna parempi kuin tänään.

Penkkiurheilun ohessa ja tauoilla yritän ymmärtää, mikä Antulla ja Eliaksella meni viime kaudella hyvin ja mikä ei. Molemmat suunnistivat tasaisen kauden, mutta molemmilla ehkä se vaisuin hetki osui alkusyksyyn, jossa oli tärkeitäkin kilpailuja.elias-kuukka

Eliaksella saattoi olla häiritsevänä varamiehen rooli MM-joukkueessa, ei oikein tiedetty, tuleeko juoksupaikka vaiko ei. No ei tullut, eikä sitä ollut tarkoitus harmitella, mutta ehkä oli vaikea saada fokusta käännettyä nopeasti tulleisiin SM-kisoihin.

Antulla ehkä oli kesän mittaan liian paljon kaikkea ja se näkyi pienenä väsymyksenä. Toisaalta tässä vaiheessa kaikki kokemukset ovat hyödyksi, enkä ole mieltänyt, että valmentajan tehtävä olisi kieltää urheilijaa urheilemasta.anton-kuukka

Eliaksen koko kausi summasi 678 tuntia ja Antun 693 tuntia, molemmilla naftit 600 harjoitustapahtumaa. Ollaan sillä tiellä, että määrän ja myös laadun kasvattaminen tulee harjoitteiden kehittämisen myötä, eikä tarvitse enää miettiä niinkään mitään tuntimääriä. Lisää tarvitaan totta kai, mutta voidaan jatkaa jo tutuksi tulleella kaavalla.

Siinä se päivä menee pohtiessa. Pieni työrupeamakin on ohjelmassa, ”remonttimiehen unelman” esittely on sovittu iltapäivälle. Asiakas ei kuitenkaan tule paikalle ja palailen kotiin miettien, että onko se nyt niin vaikea soittaa välittäjälle, jos suunnitelmat muuttuvat. Mutta tähän on totuttu.  Markkinatilannehan on sellainen, että kahdessa paikassa saan olla rauhassa; asuntoesittelyssä ja naistentansseissa.

Illalla sitten tulevat käymään esikoinen miehineen, tyttären tytär  ja tyttären koira. Mukava hetki, lahjaksi saan ihmisiltä halauksen, koiralta naamapesun ja kaikilta yhteisesti Kalle Rantalan orienteerauskirjan.

Puhelin on piipannut mukavasti koko päivän. Enää ei puutu kuin saunominen ja kiitosrukous. Nekin hoidetaan.

Oikein mukava päivä, koko päivä.

I’m ready for the JWOC!

Vargatafjärden

Vargatafjärden

Kesätyön raadantaa Ahvenanmaalla

Sain töitä Ahvenanmaalta sprinttikartoittajana. Olen jo kauan halunnut suunnistaa tuolla avokallioisella saarella mutta sopivaa tilaisuutta ei ole tullut vastaan. Aikaisemmat kerrat ovat vuosien takaa Pyrinnön pääsiäisleireiltä. Nyt tuli siis hyvä tsänssi yhdistää kesätyönteko ja urheilu, ja harjoituksellisestikin leiri tuli sopivaan rakoon Jukolan jälkeen.

Bertby Vik.jpg

Saaristomaisema kohti Bertby vikiä

Aikalailla ensimmäisellä kartoituskerralla tajusin etten tule saamaan karttaa viikossa valmiiksi, joten päätin jo alkuunsa että palaan työn pariin myöhemmin syksyllä. Se antoi hyvän syyn tehdä töitä vähän vähemmän ja suunnistaa vähän enempi. Heti toisena päivänä kävin jo kauan mielessä pyörineellä Getabergenillä (kartta) suunnistamassa pitkurin lenkin.

geta.jpg

Getabergen on yli 30 neliökilsan avokallioparatiisi merimaisemineen ja luolineen

Bucket-listalta sai rustata myös vuoden 1986 NOM-radan (kartta) seuraavana päivänä. Tutuksi tulivat toki perinteiset Ahvenanmaan maastot Daglösa, Pettböle, Solbacka, Domarböle ja Kasberget. Stenrösbergetillä (kartta) suunnistaessa tuli todettua, että on Ahvenanmaa kyllä hyvä mesta kun kaikki maastot ovat tosi hyviä ja suunnistaan voi mennä kutakuinkin mistä vain haluaa. Muutenkin pidin seudusta todella paljon ja sinne on ilo palata myöhemmin.

Valmiina JWOC:iin

Alppimaisemaa

Graubündenin alppimaisemaa

Ahvenanmaalla tuli työstettyä lähinnä aerobista peruskestävyysharjoittelua joka toimi pohjana valmistautumisena nuorten MM-kisoihin. Nyt kotona teen vielä pari tehokasta mäkitreeniä Ellivuoren laskettelurinteessä ennen Sveitsiin matkustamista. Kaikkiaan nämä viimeiset viikot otamme aika iisisti sillä loppujen lopuksi se fyysinen työ on jo tehty viime talven ja aikaisempien kausien aikana.

flmis.jpg

Caumasee’n järvi, jonka vasemmasta päädystä eteenpäin oli meidän keskarin näyttökisan maasto

Taidollisesti voi kuitenkin vielä tehdä jonkin verran nimenomaan valmistautumisen merkeissä. Viime vuonna tuli pyöriteltyä vanhoja karttoja aika paljon ennen kisoja mutta tänä vuonna olen pitänyt valmistautumisen tason aivan uudella tasolla. Erilaisia rastivälejä on tullut väännettyä vanhoihin ja valmistautumista varten väsättyihin karttoihin aikas monta. Oppia sikäläisistä maastoista on tarttunut mukaan kaikkiaan kolmelta harjoitusleiriltä ja pelikirjat eri kisoihin ovat saaneet täytteensä. Olen siis totaalisen valmis antamaan parhaani kisoissa ja lähden isolla innolla kohti Alppien tarjoamia haasteita.

arosa.jpg

Arosan jylhää vuoristomaisemaa, jossa pitkänmatkan näyttökisa kolmisen viikkoa sitten juostiin

Kisojen ohjelma

  • Sunnuntai 10.7. sprintti

    • juostaan Scuolin kaupungissa Inn joen varrella. Luvassa on hienoa sprinttisuunnistusta vanhassa kaupungissa jossa ominaista ovat kapeat kujat ja sokkeloinen kaupunkirakenne. Lisäksi korkeuserot tuovat oman mausteensa reitinvalintoihin.
      • 13 min / 3,8 km / 18 rastia
      • Nousua 100 m eli 2,6 %
      • Vauhti 3:25 min/km (!)
  • Maanantai 11.7. pitkämatka

    • taistellaan Val Müstairin kylän lähellä Pass Dal Fuornin maisemissa. Ratamestarit Fabian Hertner ja Matthias Merz pitävät huolen ettei kukaan pääse fyysisesti helpolla ja myös taitopuolesta mitataan taatusti kaikki mahdollinen.
      • 70 min / 8,7 km / 21 rastia
      • Nousua 450 m eli 5,2 %
      • Vauhti 8:03 (!)
  • Tiistai 12.7. välipäivä

    • vietetään keskarin ja viestin mallisuunnistuksissa ja palautumisen merkeissä.
  • Keskiviikko 13.7. keskimatkan karsinta

    • lasketellaan Ftanin kylän liepeillä ja maastona toimii jyrkkä alppiniitty-laskettelurinne nättine maisemineen.
      • 25 min / 3,6 – 3,7 km / 16 – 17 rastia
      • Nousua 140 m eli  3,8 %
      • Vauhti 6:51
  • Torstai 14.7. keskimatkan finaali

    • suunnistetaan Susch-Lavin kylien välisellä metsäalueella. Mäki on jyrkkää ja suunnistus vaativaa.
      • 25 min / 3,8 km / 17 rastia
      • Nousua 260 m eli 6,8 % (!)
      • Vauhti 6:25
  • Perjantai 15.7. viesti

    • viedään Taraspin metsissä aivan sprinttimaaston eteläpuolella. Maasto muistuttaa keskimatkan finaalimaastoa mutta on sitä nopeampi ja avoimempi.
      • 35 min / 5,3 km / 17 – 18 rastia
      • Nousua 300 m eli 5,7 %
      • Vauhti 6:36

 

Kisasivut: jwoc2016.ch

Kisojen trailer-video:

PS. Minua haastateltiin kestävyysurheilu.fi:ssä ja sieltä voi lukea mm. millä tavoitteilla lähden urani toisiin arvokisoihin. Linkki haastatteluun.

-Anton

Juoksua ja suunnistusjuoksua

Kevään maastojuoksujen ja osin myös ratatestien pohjalta heräsi suunnistuspiireissä keskustelua siitä, miten kovaa suunnistajan pitää juosta.  Siis radalla, maantiellä tai pururadalla. Keskusteluissa harvinaisen vähän pohdittiin sitä, kuinka kovaa suunnistajan pitää juosta suunnistuskilpailussa. Minusta sitä pitäisi pohtia enemmänkin.

Pyydän jo tässä kohdassa anteeksi sitä, että käsittelen aihetta pääasiassa miessuunnistajien osalta, vaikka voidaankin sanoa, että naisten kohdalla juoksuvauhdin ratkaisevat samat seikat kuin miehilläkin.

Meillä on tieto, että Yannick Michiels juoksee vitosen radalla 13.47 ja Topi Raitanen esteet 8.52. Molemmat ovat erittäin hyviä suunnistajia ja saavuttaneet moniakin menestyksiä rasteilla, Michiels lähinnä sprinteissä.

Meillä on myös tieto, että Anders Gärderud juoksi esteet 8.08 ja on erinomainen suunnistaja, kolunnut rasteja pikkupojasta lähtien. Meillä on myös tieto, ettei Anders suunnistus(juoksu)vauhdissa pärjännyt aikansa parhaille, vaikka hyviä sijoituksia suunnistikin.

Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, millaisen ajan Thierry Gueorgiou tai Olav Lundanes voisivat ratajuoksussa tehdä, koska ainakaan julkisuudessa ei ole aikoja esitelty. Meillä sen sijaan on tieto, että he menevät kovaa suunnistusradalla maastotyypistä riippumatta ja ovat maailman kärkitasoa myös sprintissä.

Kirjoitan näitä rivejä Tsekin Jesenikissä ja viimeksi toissapäivänä Daniel Hubmann näytti (voittamalla EM-pitkän matkan), että hän kenties nykyisistä suunnistajista parhaiten osaa siirtää juoksuvauhtinsa suunnistusradalle. Myös joukkueena sveitsiläiset näyttävät olevan muita kovakulkuisempia.

Daniel Hubmann

Daniel Hubmann Skotlannin MM-kisoissa 2015

Ensimmäisen kappaleen kysymykseen – miten kovaa suunnistajan pitää juosta – voidaan vastata yksiselitteisesti, että kovaa. Mahdollisimman kovaa. Huippusuunnistajan pitää olla fysiologisilta ominaisuuksiltaan kunnossa, jossa ratajuoksuun sovellettuna tuo Michielsin 13.47 ei edes riitä.

Mutta ollakseen tarpeeksi hyvävauhtinen suunnistaja, hänen ei tarvitse juosta radalla tuota alle 14 minuutin vitosta. Tämä johtuu siitä, että rata- ja suunnistusjuoksu mittaavat eri asioita: radalla juoksija pyrkii pitämään askeleensa samanlaisena ja myös ”pomppimisensa” mahdollisimman vähäisenä, kun taas suunnistajan on oltava kaiken aikaa valmis muuttamaan askellustaan, ponnistamaan, kääntymään ja nousemaan kaaduttuaan nopeasti ylös – minkä kyllä osasi eräs Lasse Virénkin.

Käänteisesti sanottuna hyväkään ratajuoksija ei pysy suunnistajan juoksuvauhdissa maastossa pitkään. Tästä on runsaasti sekä omakohtaista että maailmalta saatua kokemusta.

Hyvä suunnistussuoritus on kokonaisuus, joka sisältää todella monia haasteita. Yksi tärkeimmistä on se, että pystyy suunnistamaan niin, että juoksukapasiteetti voidaan käyttää. Luulen, että sveitsiläisillä on tässä etu puolellaan, he oppivat jo lapsina suunnistamaan vauhdikkaita ratoja ja menemään rasteille liikoja jarruttamatta. Pohjoismainen maasto helposti opettaa näpräämään.

On hyvä myös huomata, että jos pitkän matkan radalla juostaan vaikkapa kolme kilometriä tietä, tulee Michielsille ja Thierrylle tuolla pätkällä eroa 48 sekuntia. Tämä perustuu laskelmaan, jossa oletetaan että T on vitosella 1.20 hitaampi kuin M. Tämäkin pätee vain, jos tuo kolme kilometriä tietä on heti lähdöstä, mutta olkoon esimerkkinä. Oletettavaa on, että Thierryllä on keinonsa ottaa tuo 48 sekunnin ero kiinni muun 13 kilometrin aikana.

Tiomila15 långa natten

Elias Tiomilan långa nattenin letkassa v. 2015

Miten sitten pitää harjoitella ? Suunnistajan on parasta ajatella niin, että kaikenlaiset harjoitteet kehittävät. On tehtävä pitkää rauhallista, lyhyttä kovaa, pitkää kovaa, vauhtileikittelyä, intervalleja, lihaskuntoa ja ihan sitä suunnistusta hiljaa ja kovaa ja kaikkea siltä väliltä mahdollisimman paljon.

Ratajuoksija selviää tuostakin vähemmällä. Harjoitteiden vaihtelu koskee pääasiassa harjoitusvauhtia ja  –matkaa. Hiihtoharjoittelukin sopii suunnistajalle oikein hyvin, ratajuoksijalle en keksi siitä olevan muuta kuin vaihteluhyötyä ja käyttöä korvaavana harjoitteena vammatilanteessa.

Ja vielä yksi asia, juoksuun liittyen.  Mielenkiinnolla odotan, milloin sprinttisuunnistajat  erikoistuvat.  Ehkä se tapahtuu MM-kisojen eriytyessä ja kun sprinttiin saadaan pidempiä rastivälejä.  Jo reilun kahden minuutin yhtämittaisen juoksun salliva rastiväli antaa Michielsille edun Thierryyn nähden. Ja jos niitä olisi radalla vaikkapa kolme, voisimme saada vaihtelua tuloslistoihin.

-Sepi

Silja-Rastit

Eilen oli siis Huippuliigan avaus Silja-Rasteilla Paimiossa, lisäksi kilpailulla oli näyttöarvoa Puolan Maailmancuppiin sekä Tsekin EM-kilpailuihin. Kilpailu myös televisioitiin joten sekin toi pientä lisäjännitystä. Oma 10. sija ja ero kärkeen +2:08 ei kuitenkaan tyydytä. Tein kolme pahaa virhettä rastiympyrässä ja juoksu ei tuntunut riittävän vapautuneelta. Toisaalta suorituksessa oli hyviäkin asioita: suunnistus rastiväleillä tuntui selkeältä ja helpolta ja en sortunut yliyrittämiseen. Mielestäni rata oli todella hyvä tähän kilpailuun, riittävän haastava ja oli uskallettu viedä rasteja pois mäkienkin päällystöiltä.

Elias K

Kuva: Seppo Väli-Klemelä

Ero kärkeen ei kuitenkaan näytä olevan täysin saavuttamattomissa hyvällä suorituksella ja se antaa toki lisäpotkua omaan tekemiseen. Tästä on hyvä jatkaa pienin viilauksin kohti seuraavia kilpailuja, ja FinnSpring kilpaillaan jo ensi lauantaina jossa on vielä mahdollisuus antaa näyttöjä.

Tuliaisina kokemusta & motia ekasta Huippuliiga-startista

Eilen juoksin elämäni ensimmäisen Huippuliigan osakilpailun Silja-Rasteilla. Lähinnä helmikuun Turkin WRE-kisojen takia pääsin mukaan miesten eliittiin keräämään arvokasta oppia tulevaisuuteen.

Kisaaminen jännittää mua aina, mutta tähän kisaan omaa lisäjännitystä toi gps-seuranta ja televisiointi. Toisaalta onhan mulla kokemusta noista jo jonkin verran esimerkiksi Jukolasta. Pienet lisäpaineet tekivät suoritukselleni luultavasti vain hyvää, sillä eihän kukaan halua isosti pummata gps-liivi selässä ja tietynlaista lisäpotkua nuo ärsykkeet tuovat juoksuunkin.

Anttu

9. rasti. Kuva: Seppo Väli-Klemelä

Lisäpotkuista huolimatta juoksukulku oli vähän vaisu, ja se painoikin mieltä pitkin matkaa, kun tiesi että tässäkin kohtaa moni juoksee tosi paljon kovemmin. Aivan ei siis ajatukset pysyneet pelkästään suunnistuksessa, ja ehkä sekin osaltaan poiki pieniä suunnistusvirheitä. Suunnistuksen molemmat osa-alueet juoksu ja taito olivat eilen kummatkin ikään kuin keskinkertaisella tasolla, ja sen saattelemana minulle keskinkertainen suoritus, 3:51 voittaja Fredric Portiniin ja 20. sija.

Tulipa taas tsekattua missä kansallinen kärki miesten sarjassa viipottaa ja kaukanahan se menee muttei tavoittamattomissa. Kovaa pitää juosta ja virheitä ei saa tehdä, jos mielii pärjätä, ja minähän mielin.

Tällaiset kisat antavat minulle valtavasti lisämotivaatiota itseni kehittämiseen suunnistajana. Näkee konkreettisesti kuinka hyviä hyvät ovat, mutta samalla huomaa, että eteenpäin on menty. Esimerkiksi pari vuotta sitten Husqvarna-kisassa tein samantyyppisen keskiverto-suorituksen, ja silloin olin 8:08 voittaja Mikko Sireniä perässä ja sija oli 27. kansallisella keskimatkalla. Toki testituloksista oman kehittymisen näkee selkeämmin mutta kyllä ero kansalliseen kärkeenkin jotain kertoo.

Kurssi on oikea, pitää vain jatkaa suurin piirtein samaan malliin, kunhan tekee kaiken vielä vähän paremmin kuin ennen.

Tästä kisakausi jatkuu ensi viikonloppuna Finnspringin merkeissä. Samantyyppistä hienoa avokalliomaastoa on luvassa ja tämä Paimion keikka toimikin varmasti hyvänä kenraalina kauden ensimmäiseen JWOC-näyttöön.

Kartta
Tulokset
TV-lähetys
GPS-seuranta

– Anton

Kilpailukausi on käynnissä

Kotimainen kilpailukausi käynnistettiin viime viikonloppuna. Sitä edelsi kuitenkin mahtava Punakoneen kevätleiri Kisakalliossa, Paraisilla ja lopulta Turussa josta Anton kertoikin omassa blogissaan enemmän. On hienoa harjoitella parhaiden kavereiden kanssa ja paljon. Oli myös mukavaa huomata sekä omaa että muiden kehitystä suunnistustaidossa, kaikki tuntuivat saavan suunnistuksen viimeistään tällä leirillä riittävään kuntoon kevään kisoja varten.

Kuukkabros1

Leirillä leimasin yhteensä 311 rastia.

Kisakallio treeni huhtik 16

Yöreeniä Kisakalliossa. Kuva: Seppo Väli-Klemelä.

Ensin perjantaina juostiin perinteinen Kevätyön viesti, tällä kertaa yhteislähtökilpailuna. Kilpailusta voi olla montaa mieltä mutta ainakin itse pidin sitä hyvänä harjoituksena tulevien suurviestien alkuosuuksille. Oma suoritukseni oli KYV:issä hyvä ja poimin omat hajontani suoraan ja varmasti. Yleisörastille pääsin ensimmäisenä mutta loppulenkille jouduin nöyrtymään vahvemmille. Voitimme kuitenkin Severin ja Florianin kanssa kilpailun ja kakkosjoukkuekin oli hienosti viidensiä, eikä voittokaan ollut kovin kaukana.
Seuraavana päivänä yritimme parhaan mukaan palautua ja virittäytyä seuraan päivän kilpailuun, Rauman kevätkansallisiin. Kävimme tekemässä kevyen harjoituksen taas Paraisilla ja haistelemassa Saaristorastien letkeää tunnelmaa.

_MG_8388

Kuva: Rastilukko.

Rauman kevätkansalliset sujuivat omalta osaltani ihan hyvin. Voitto irtosi riittävällä erolla Toni Saareen ja kolmannen sijan nappasi Tonin isä Petri. Juoksussa painoi kymmenen päivän leiri ja suunnistuksessa oli havaittavissa SideWinderiä, mutkittelevaa etenemistä. Kilpailusta sain hyvää palautetta vielä siitä mitä asioita pitää hienosäätää ennen tärkeämpiä kilpailuja. Tärkeämmät kilpailuthan alkavat heti ensi viikonloppuna kun Huippuliiga starttaa Paimiosta. Laittakaahan YLE TV2 päälle 17.4. klo 13:30!

Road to Rauman kevätkansalliset

Niin kuin viime postauksessa vihjailin, Sveitsin pääsiäisleiri sai ansaittua jatkoa Kisakalliossa ja Varsinais-Suomessa.

Kisakallion leiri lähti aika tuhdilla treeniohjelmalla käyntiin ja ekana päivänä tempastiin neljä treeniä. Illan päätti pikamatkan yökisa Karnaisten korvessa.

Matka oli 3,8 km, nousua oli riittävästi ja kaatuneita puita rinteessä vähän liian harvassa. Heti paukusta asettelin kieleni tukevasti vyön alle. Olin ennen lähtöä tullut siihen tulokseen, ettei näin lyhyessä kilvassa ehdi pahasti väsyä, saati pummata. Kummasti kuitenkin siinä puolenvälin tienoolla muita kiinni juostessa alkoi happoa jalkoihin kömpiä. Enempi ajanhukkaa syntyi kuitenkin erilaisista yliajoista, sivuun ajoista ja liian aikaisista etsinnöistä, joita toteutin pyyteettömästi läpi loppuradan rastivälistä toiseen. Kruunasin kisan kiertämällä loppusuoralla erään lammen väärältä puolelta. Taisi siinä valmentaja Lauri miettiä, että kaikenlaisia tallaajia sitä metsään päästääkin.

Toinen päivä otettiin kevyemmin. Aamulla heräsin nk. yösuunnistuskrapulassa. Väsymys viimeyön kisasta oli sitä luokkaa, että jätin BBA:t kovemmille jätkille. Aamupäivän leiriohjelmaan (jonka olin suunnitellu Severin kanssa joskus palautuneena) oli kirjattu 5*1K suunnistusintervallit ei kovaa mutta täysiä. Lähdin alkuverkkaan Pascalin ja Flon kanssa. Alkumatka alamäkeen 4:25 vauhtia menetteli vielä. Käännöksen jälkeen ja nousun alettua poikain vauhti kiristy siihen neljän pintaan. Jättäydyin suosiolla ja rimpuilematta tästä kyydistä. On ne kovia. Itse treenissä laitoin säästelemättä kaiken peliin. Sitkeän yrittämisen jälkeen kärkipaikka irtosi vikassa vedossa. Päivää jatkettiin parin tunnin pitkällä suunnistuksella, jonka viimeisteli pitkä micro-o siinä Kupariniemen pienipiirteisimmällä piiperrysalueella.

Seuraavana päivänä hyvästelimme mainion majoituksemme Kisakalliossa ja muutimme Paraisille. Ohjelmassa olikin vain yksi treeni. Pahamaineinen pitkähkö suunnistus Karnaisten korvessa. Toisille (Severi, Flo) se oli pari tuntia, minulle noin kolme. Iltapäivällä olikin koko porukka aivan šokissa. Mitä tehdä, kun treeniohjelmassa möllöttää tyhjä aukko? Jottei maastoaskelluksemme päässyt aivan surkastumaan möyhimme Stormälön rantakallioilla maisemia ihastellen.

image

Tilannekuva merimaisemien ihastelusta (vas. Pyry, Pascal ja Anssi)

Tiistaina kaivettiin Pargas IF:n viimeisen päälle hyvä treenipaketti esiin ja alettiin niitä treenejä tosissaan työstämään. Nulto (ap.), Mågby (ip.) ja Finby (). Kaikki hienoja treenejä.

Keskiviikkona 3*2,5K s-intervallit Vånossa Eliaksen “kanssa”. Hajonnat olivat sen verran isot että paljoa ei velipoikaa näkynyt. Hajonnan lajeista etenkin fyysinen hajonta oli valtava, sillä Eliaksella kulki. Vikaan vetoon runttasin kivan näköstä avokalliomäkee ylöspäin ekan tonnin 4:30 ja aloin puuskuttaan kuin höyryveturi seuraavassa terävämmässä penkassa. Eliaksella sen sijaan hyvä vauhti jatkui maaliin asti. Päivä viimeisteltiin yömöyhimisellä Granvikissä.

image

Kävin alkuverkassa tsekkaamassa treenin ajolinjat Baknäsin linjataululta

Torstaina pitkä lenkki suunnistaen Sattmarkin maastossa. Nättiä settiä. Päivän riistahavainnot:
– Kaunis naarashirvi
– Komea metsäjänis
– Vikkelä metsäjänis valkoisessa talviturkissaan
– Neljä uljasta peuraa
– Kaksi kovakuntoista punanuttua (Elias ja Severi) jotka painoivat koko treenin rennon keveesti 32’ meikäläistä ripeemmin. Kyllä kovat on kovia!

Illalla kevyt verkka valmisteli porukan seuraavan päivän Kevätyön viestiin.

Kauden kotimainen avaus eli KYV meni pyrintöläisittäin mukavasti. Ykkösjoukkue oli ykkönen ja kakkosjoukkue (jossa meikä) viides. Myös muissa joukkueissa oli kovia onnistumisia. Oma suoritukseni oli aika hyvä jos ei lasketa vikaa rastia. No mutta kyllä se lasketaan joten suoritukseni oli tähän saumaan välttävä. Isot vuodatukseni illan suunnistusajattelustani ja ajattelemattomuudestani voi lukea täältä. Niin kuin kaikki tietävät, KYV juostiin tänä vuonna joukkuekisana eikä viestinä. Tässä oli mielestäni hyvät ja huonot puolensa. Hyvää oli se että taso oli kova kun kaikki pääsi samalle viivalle. Huonoa se että tämä ei ollut viesti ja Suomessa on nyt yksi viesti vähemmän jos tulevaisuudessa jatketaan samalla konseptilla. Onneksi AngA:n Triomila paikkaa Suomen alituista viestipulaa.

Lauantaipäivä kului Kevätyöstä toipuessa ja palautellessa kun muut treenas Paraisilla. Illalla kävin kiskomassa Pascalin kanssa paritreenin Alppilassa TuS:n treenipaketista. Mahtava maasto jälleen kerran.

Kaiken tämän leireilyn jälkeen olen kyllä täysin vakuuttunut, että kevätleirit ovat ihmisen parasta aikaa. Suunnistusmoti on korkeimmillaan, kelit paranee päivä päivältä ja kisat alkaa. Leirit kruunaa vielä loistava porukka, jonka kanssa viettäisi vaikka koko vuoden. Ei sitä moni uskokaan, kuinka hauskaa meillä on yhdessä.

Tänään sunnuntaina avattiin kotimainen kausi henkilökohtaisella puolella Rauman keväisen lyhyillä pitkänmatkan kevätkansallisilla. Suunnistus ok, mutta kulku oli sanalla sanottuna vetelä. En usko että kunto on tällä hetkellä mitenkään kovin hyvä, mutta varmaankin terävintä virettä juoksusta vei menneinä viikoilla kerrytetty kokonaisrasitus. Sijoitus oli 12. Elias voitti (tulokset) ja se piristi omaakin päivääni. Nyt on tarkoitus palautella jonkin aikaa ja katotaan miten sitten kulkee ensi viikonloppuna Siljarasteilla.

Pääsiäisleiri Sveitsissä

Vielä maaliskuun puolivälissä Tampereen metsiä peitti melko paksu lumikerros. Kevään merkit olivat kuitenkin jo ilmassa. Listaan havaintojani tähän:

  • Sprintti-intervalleista nauttiminen
  • Jäiset ja liukkaat hiihtoladut
  • Pientä penikkavaivaa
  • Hankikannon etsintää Kaupista ja Kintulammelta
  • Köyhän miehen etelänleiripäivä Hurttionjärvellä (lumettoman metsän toivossa)
etelä

Yksi parhaista köyhän miehen etelänleirikohteista: Rantatien tunneli

Kun olin tuon listan käynyt lävitse, olikin jo aika nousta Zürichin koneeseen. Pääsiäisleirini lähti käyntiin Ticinossa, eli Sveitsin eteläisimmässä kantonissa. Seutu on tunnettu jyrkkäpiirteisistä rinteistä ja aurinkoisesta säätilasta.

bba.jpg

Aamulenkkimaisemat kotikylässä

Maastot jossa suunnistimme olivat poikkeuksetta lehtimetsiä joten pohja oli aina hyvä. Tammi ja kastanjametsistä oli vaikea olla pitämättä, mutta toki mäkien jyrkkyydet sekä pituudet toivat välillä ryppyjä otsalle. Kävimme pari kertaa myös Italian puolella hakemassa nousumetrejä. Valmentajamme Sevä piti huolen, että kaikki treenit oli viimeisen päälle hyvin järjestettyjä. Pääsi siis hyvin keskittymään treenaamiseen ja palautumiseen.

Harjoitukset olivat vuoden 2018 EM-kisojen mallitreenejä, eli maastopankkia tulevaisuutta varten tuli taas kartutettua. Nämä maastot toimivat hyvin myös valmistautumisena kesän JWOC:iin. Tulevat nuorten MM-kisat ovat toki aivan eri suunnalla (Graubündenissä), mutta paljon yhtäläisyyksiä maastojen välillä löytyy. Jotain tästä kertoo se, että Sveitsi pitää valintakisansa juuri Ticinossa.

viimeinen rasti

Viimeinen rasti Ticinon leirin viimeisessä treenissä

Ticinon jälkeen ehdin vielä suunnistaa kolme hyvää treeniä Mittellandissa ennen Suomeen palaamista. Tästä kevätleireily jatkuu niin ikään Punakoneen kanssa Kisakalliossa, Paraisilla ja Turussa. Viikon päästä on jo ekat kotimaiset kisat.

collage.jpg

Mittellandin maisemia: Bern, Herzogenbuchsee ja Weissenstein

Tässä vielä alustava kisakalenterini Tiomilaan eli kevään pääkisaan asti:

8.4. Kevätyön Viesti, TuS, Sauvo

10.4. Kevätkansalliset, RaLu, Rauma

17.4. Siljarastit, PR, Paimio

23.-24.4. Finnspring, KarjUra, Raasepori

30.4. Triomila, AngA, Halikko

6.5. JWOC-sprinttinäyttö, IF Brahe, Pietarsaari

8.5. SM-maastot, IF VOM, Vöyri

14.-15.5. Tiomila, Falun-Borlänge

– Anton