Terveiset Espanjasta

Summaan tähän alkuun harjoituskauteni pikakelauksena. Syksyllä harjoittelin Suomessa suht terveenä, sitten joulukuun alussa akillesjänne alkoi vihoittelemaan. Kevensin harjoittelua, kävin lääkärissä, pidin juoksutaukoa, tein korvaavia harjoituksia, kokeilin juoksua, vältin suunnistusta ja pidin taas juoksutaukoa. Näin jatkoin vuoden loppuun eikä aki osoittanut paranemisen merkkejä.

Lopulta keräsin hyvän porukan kasaan nyt olen ollut juoksuleirillä viimeiset kolme viikkoa. Olen juossut ihan kelpo määriä ja onnekseni toistaiseksi ilman jalkaongelmia. Vuosi on siis lähtenyt käyntiin ihan perinteisin menoin omalta osaltani, sillä olen viimeiset yhdeksän vuotta treenannut etelän lämmössä kevätkaudella.

Leirillä pääharjoituksena on toistunut 2x4x 4-5 min intervallit hiekkatiellä ja -polulla kumpuilevassa maastossa. Siihen kylkeen pari maastojuoksukisaa on täyttänyt tasavauhtisen treenin tarpeen. Lisäksi toki pitkää aerobista juoksua ja kevyitä harjoituksia täytteeksi. Alla video jolla pääsee edellä mainitun intervallitreenin tunnelmaan. Tein videossa kuvatun harjoituksen muuten 24-vuotis syntymäpäivänäni.

Olen tehnyt maastojuoksukisoja lukuunottamatta kaikki juoksutreenit majoituksen läheisessä maastossa. Se on oikein mainio alue treenaamiseen, sillä pientä korkeuseroa on jatkuvasti ja alusta on sopivan pehmeää juosta.

IMG-20200113-WA0001

Näitä polkuja kelpaa kinnata.

Kukuloiden länsiosassa voisi suunnistaakin jos vain tekisi ensin kartan. Suunnistusharjoittelua onkin jo kova ikävä. Täällä olen vain tutustunut ensi kesän EM-kisojen vanhoihin karttoihin ja pelannut Catching Featuresia.

heatmap_v3

Tästä lämpökartasta erottuu eniten kulutetut lenkkipolut.

Vielä muutama päivä täällä lämmössä ennen paluuta Suomeen ja seuraavaa reissua.  Hankalan joulukuun jälkeen terveenä urheilemista osaa arvostaa entistä enemmän. Loppukaneetiksi toivonkin kaikille terveitä harjoitusviikkoja!

Anton

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: