Mitäs pikkuvarpaista kun ei mekään niistä

Kirjoitin kenkäyhteistyökumppanimme VJ:n blogiin menneistä vaivoista ja testijuoksusta. Team VJ:n sivuilla on paljon hienoja postauksia huippusuunnistajilta. Käy tutustumassa: http://www.vjsport.fi/fi/team-vj/

Tässä sama kirjoitukseni sieltä kopioituna.

Kisakallion maastotestin alkuverkassa kolautin pikkuvarpaani kiveen. Olen jonkin verran viimeisen 15 vuoden aikana metsässä juossut, mutta en ole ennen noin pahaa tälliä saanut. Hyvien suunnistuskenkien merkitystä lyhyeen vammahistoriaani ei voi vähätellä. Heiveröisillä tai kuluneilla jalkineilla olisi metsässä rymytessä saattanut tikku jos toinenkin iskeä nahkaan. Ei tuokaan kolautus mikään vakava ollut, sillä juoksin maastotestin täysiä, ja kyllä se varvas siinä mukana kulki.

Lääkäri totesi varpaan olevan murtunut tai ei murtunut. Hoidon kannalta sillä ei olisi juurikaan merkitystä, koska varpaan paranemista ei voi nopeuttaa. Hidastaa sitä toki voisi kolhimalla jalkaa uudestaan.

Seuraava viikko vierähti korvaavia harjoitteita tehden. Ulkoilmaihmiselle oli taas aikamoinen mielenterveydellinen haaste harjoitella pelkästään sisätiloissa. Vesijuoksua, crosstraineria ja pyöräilyä ym. aerobista liikuntaa kertyi viikkoon kuitenkin päälle 18 tuntia.

Vamma vaikutti vaivaavan vain kenkä jalassa. Ilman kenkää pystyi kuntopiireissä mukailemaan jokkerin ventin hyppyliikkeitä ja perjantaina juoksin paljain jaloin Pirkkahallissa tekonurmella. Sunnuntaina viilsin pienen sauman nastalenkkariin jolla juoksin kivuitta. Olin vihdoin vapaa suunnistamaan. Viimeksi olin noin pitkään suunnistamatta vuosi sitten Gran Canarian juoksuleirillä. Sunnuntain kevyessä suunnistustreenissä poskilihakset kramppasivat ylenpalttisesta hymyilystä, niin hyvät fiilikset lajin pariin palaaminen antoi.

Siitä lähtien olenkin päässyt juoksemaan joka päivä. Alkuviikko vielä himmailtiin, mutta torstaina suunnistin ensimmäisen kilpailunomaisen treenin, ja juoksu maittoi aivan mukavasti. Voin siis sanoa päässeeni helpolla tämän vaivan osalta.

Tänään lauantaina juoksin Pyynikin legendaarisen testijuoksun. Aikani 27:33 on uusi ennätykseni 41 sekunnilla. Se on myös sekunnilleen sama aika kuin Eliaksen ennätys. Tiukkaa otatusta velipojan kanssa! Toki Eliaksen ennätys on jo aika vanha (joulukuulta 2014), ja spekuloisin hänen juoksevan nykyään jonkin verran ripeämmin.

“Aikani 27:33 on uusi ennätykseni 41 sekunnilla. Se on myös sekunnilleen sama aika kuin Eliaksen ennätys.”

top 6 pyynikki h20

Tarkkaa touhua tuo isoveljen jalanjäljillä kulkeminen. Saman ikäisenä sama aika melko samanlaisissa keliolosuhteissa.

kartta + syke + tekstit

Pyynikin testijuoksua on juostu v. -87 lähtien. Yllä reittikartta ja sykekäyräni.

Testijuoksun keli oli ihan ok talvikeliksi. Tuoreen lumen alla pilkotti välillä liukkaita kohtia, mutta Sarva puri niihin kuin vihainen rakki. En usko että sulalla olisin juuri parempaa aikaa tekaissut.

vlcsnap-2016-02-06-12h52m28s053

Alamäkiosuudella Pyynikin näkötornilta Piispantalon mutkaan kenkä ei luistanut liukkaasta alustasta huolimatta. Keskivauhti tuolla pätkällä oli 2:48/km.

Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä. Päivät pitenee ja toivottavasti vielä vauhditkin kovenee.

– Anton

Katso lyhyt video helmikuun testijuoksusta:

Mainokset

Yksi ajatus artikkelista “Mitäs pikkuvarpaista kun ei mekään niistä

  1. […] päivän voittajan mietteet […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mainokset
%d bloggers like this: