SUHDE

Maailma on pullollaan suhteita. Uteliaisuuttamme pidetään vireessä tuomalla mediassa julki suhteita, niiden syntymistä ja purkautumista, voivatko ne hyvin vai huonosti. On äiti- ja isäsuhteita, sisarsuhteita, työsuhteita, rakkaussuhteita, ystävyyssuhteita, avio- ja avosuhteita. On olemassa luvattomia suhteita,  virallisia suhteita ja iso uutinen on, kun joku tulee ulos kaapista ja rekisteröi suhteensa. Ja kuten uteliaisuuttani olen havainnut, joku ihminen jo elää suhteessa koiraansa ja haluaisi rekisteröidä sen.

On, suureksi ilokseni, olemassa myös valmennussuhde. Se on, ainakin periaatteessa,  kuin mikä tahansa parisuhde.

Suhteessa olemisesta on varmasti hyvä olla kokemusta. Tyttärieni häissä puhevelvollisuutta täyttäessäni olen joutunut tunnustamaan, että en ole aviosuhteessa mikään asiantuntija. Minullahan on kokemusta vain yhdestä ja sekin on vielä kesken.

Valmennussuhteita minulla sen sijaan on ollut useita. Jotkut niistä varmaankin voi katsoa päättyneiksi, vaikka en muistakaan yhtään suhdetta, jossa olisi sovittu, että se on ohi nyt. Olen pitkien suhteiden mies.

Minulla on ollut suunnistukseen liittyvä valmennussuhde vaimooni, hänen siskoonsa Marjoon, tyttäreeni Annamariaan, Juha Liukkoseen, Olli-Pekka Kärkkäiseen, muutamaan karkkilalaiseen, liutaan lynxiläisiä, Marika Mikkolaan, angelniemenankkuriin, turunsuunnistajiin, deltaan, paimionrastiin.  Jossain vaiheessa suhteita oli niin monta, että perustimme porukan nimeltä Bergelins Band, jossa minä siis olin tuo Bergelin. Siitä enemmän joskus myöhemmin. Tällä hetkellä olen aktiivisessa suhteessa Eliakseen ja Antoniin sekä syksystä alkaen myös  Einari Heinaroon.

En sano, että näistä joku menisi yli muiden. Tai jos menee, niin tietysti nyt aktiivisena olevat suhteet, niissähän sitä eletään ne kuuluisat 24/7.

Jätin kuitenkin tarkoituksella tuossa aiemmin mainitsematta yhden. Mika Kuisma. Tänään maanantaina 11. tammikuuta 2016 tulee kuluneeksi 21 vuotta puhelinsoitosta, joka jysäytti ja pysäytti.

Johanna soitti, Mika oli kuollut.

Mika (kuva Petteri Kähäri)

Mika. Kuva: Petteri Kähäri

”Tänään maanantaina 11. tammikuuta 2016 tulee kuluneeksi 21 vuotta puhelinsoitosta, joka jysäytti ja pysäytti.”

Suhteemme alkoi kesällä 1991, kun Mika oli luonani palautumassa MM-katsastuksesta. Hän pyysi, minä suostuin. Meillähän oli ollut jo kevyempi suhde, kun Mika edellisenä syksynä siirtyi Angelniemen Ankkuriin.

Nyt syntyi parisuhde. Mika oli jo maaotteluvoittaja, Tiomila-voittaja ja paljon muuta. Hän oli jo hyvä, mutta halusi paremmaksi, maailman parhaaksi. Perusedellytys oli olemassa, Mika oli itse päättänyt ryhtyä maailman parhaaksi. Hän tarvitsi siihen päästäkseen suhteen. Hän pyysi, minä suostuin.

Alusta asti meille oli selvää, että kukaan sen hetkisistä huippusuunnistajista (miehistä) ei juossut metsässä kovaa. Halusimme nostaa juoksuvauhdin uudelle tasolle. Mikan lahjat ja halukkuus tehdä työtä antoivat tähän mahdollisuuden.

Tsekkoslovakian MM -91 tuli liian nopeasti. Katse siis eteenpäin.  Päivien, viikkojen, kuukausien ja vuosien myötä sain kokemusta siitä, missä ongelmakohdat olivat. Huippu-urheilijan valmentajille nämä ovat arkisen tuttuja asioita: vammat, rahan puute, suorituksen hallinta. Näillä asioilla oli ja on suuri merkitys tulostaulun näkymään.

Hyviä suorituksia ja tuloksia tuli, mutta vasta loppukesästä 1993 saimme juoksuvauhtiin sitä, mitä oli haettu. Mika juoksi Karkkilan maastotestilenkillä ajan, jota lähellekään ei ole kukaan myöhemminkään päässyt.

West Pointin MM-rasteille päämatkaksi otettiin lyhyt matka, koska kevään leikkauksen jäljiltä harjoitusjakso oli liian lyhyt pitkälle matkalle. Kilpailupäivänä Mika oli varmasti nopein juoksija, mutta ykkösrastin iso virhe jätti tuloksen huonoksi. Suorituksen hallinta.

Vuosi 1994 alkoi maailmancupin kiertueella Uudessa Seelannissa ja Australiassa. Kohtalaisia tuloksia, hyvään suuntaan mentiin. Kesän Jukola näytti sitten, mitä vauhti on, kun suoritus on hallittu. Mikan osuusaika 6. osuudella oli 4.39/km.

Nopea maasto, helppo rata. Niinkö? Kuitenkin metsämaasto ja jos jätetään huomioimatta Mikan mukana tulleet pari kaveria, kilometrivauhti on 20 sekuntia/km kovempi kuin kellään muulla koko kilpailussa ja noin 30 sek/km parempi kuin esimerkiksi ankkuriosuudella. Mukana olivat maailman parhaat ja aika tehty kärjessä juoksemalla.

Repaleinen kausi antoi loppujen lopuksi 3. sijan maailmancupissa. Tavoitteita oli, mutta seuraavaa kautta ei tullut.

Mikan haudalla tammikuussa 2016

Mikan haudalla tammikuussa 2016

Mika ja Mikan kohtalo kasvattivat minut näkemään ja ymmärtämään valmennussuhteen. On oltava tiukkana, annettava tilaa ja vapauksia, keskusteltava periaatteista, keskusteltava yksityiskohdista. Jokaisen yksittäisen tapahtuman merkityksen ymmärtää vain, jos on täysin perillä kokonaisuudesta. Ja tämä lähes riippumatta siitä, liittyykö yksityiskohta suoranaisesti urheiluun vaiko ei.

On myös varauduttava kaikkeen.

Suhteessa joko on tai ei ole luottamusta. Se ei tarkoita, että ohjeita tai käskyjä noudatettaisiin kritiikittömästi. Se tarkoittaa toisen osapuolen huomioimista kaikessa tekemisessä.

Mikan ja minun suhde ei ole päättynyt. Pidän yhteyttä Johannaan ja hänen perheeseensä, saan seurata Sannin elämää toivottavasti jatkossakin. Käyn vähintään vuosittain Mikan haudalla ja tapaamassa hänen isäänsä Juvalla.

Nämä eivät ole velvollisuuksia, ne kuuluvat parisuhteeseen.

Aarnen luona tammikuussa 2016

Aarnen luona tammikuussa 2016

-sepi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mainokset
%d bloggers like this: