RASITUS JA LEPO

Alkutalvesta näin kahden pitkäaikaisen ystäväni ajelevan pyörällä kohti järven rantaa. Reppu selässä, pyörän tarakalla molemmilla kaira. ”Joko se jää kestää ?, huikkasin. ”Ei tiedä vielä”, vastasi Sulo. Timo vain virnisti. Pilkille menivät.

Jollain tavalla samasta asiasta on kysymys, kun pohditaan, onko urheilija ylirasittunut tai peräti ylikunnossa. Hän on kenties väsynyt, mutta haluaa kuitenkin harjoitella, tehdä juuri nyt sen kovan treenin. ”Oletko ylikunnossa ?”, voisin valmentajana huikata. ”Ei tiedä vielä”, vastaa urheilija, jos on rehellinen. Ja lähtee harjoitukseen.

Sillä niin se on. Sitten kun tiedämme, että urheilija on ylirasittunut, on jo myöhäistä. Ei saada takaisin sitä edellisen päivän tai edellisen viikon harjoitusta, ei voida enää lisätä lepopäivää tai kahta, kolmea väliin. On vain todettava, että nyt ollaan montussa ja levätään.

Jo sillä kuuluisalla 70-luvulla puhuttiin ylikunnosta. Muistan, kun luennoitsija kertoi Vierumäellä, että ylirasitustilan oireita ovat univaikeudet, ruokahaluttomuus, alakuloisuus. Ystäväni ja monesti myös huonetoverini Nurmisen Simo tietysti viittasi. ”Mikähän on, kun ruoka ja uni maittaa, mutta juoksu ei kulje”, kysyi Simo.

Vaikea sitä on havaita. Voidaan seurata sykettä, voidaan seurata verenkuvaa. Maittaako ruoka, tuleeko uni ? Kulkeeko juoksu ?

Vain urheilija itse tietää oikeasti tuntemuksensa. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää, että harjoituspäiväkirjaan tulee merkintä, jos jokin asia harjoituksessa tuntuu hankalalta tai harjoitusta pitää kesken kaiken muuttaa, helpottaa tai peräti keskeyttää.

Olen ottanut sellaisen tavan, että kun näen urheilijani harjoituspäiväkirjassa ”negativisen” merkinnän, otan luurin käteen. Parasta olisi tietysti mennä tapaamaan urheilijaa, mutta etäisyys sanelee toimintamallit. Reagoin myös nopeasti siihen, jos harjoituspäiväkirjaan ei tule merkintöjä. Sekin voi olla oire jään natinasta.

Anton FinnSpringissä 2014

Harjoittelemme pääsääntöisesti niin, että viikkoon tulee kaksi tehokasta harjoitusta, kaksi pitkää harjoitusta ja kaksi kevyttä päivää. Siis yksi päivä jää yli, ja sitä voidaan käyttää paikkauspäivänä. Jos olo on freesi, voidaan tehdä siinäkin pitkä, harvemmin kuitenkaan kovaa harjoitusta. Aika usein otetaan siihenkin kevyt.

Minusta yksi suurimpia tyhmyyksiä on rytmittää harjoittelu niin, että on vaikkapa kolme rankkaa viikkoa ja sitten yksi kevyt. Siinä annetaan urheilijalle lupa olla väsynyt ja pusketaan eteenpäin rasittuneena sillä motiivilla, että kohta alkaa lepoviikko. Ei se auta, jos olet jo montussa.

Palautuminen kuuluu urheilijan jokaiseen päivään. Siitä on huolehdittava päivittäin. Tottakai edellinen harjoitus voi tuntua pienenä jäykkyytenä uuteen lähdettäessä, mutta urheilijan pitää olla palautunut edellisestä treenistä aloittaessaan seuraavan.

Elias FinnSpringissä 2014

On myös huomattava, että väsymystä on monenlaista. On sitä, joka korjaantuu saamalla lisää energiaa. On sitä, joka korjaantuu, kun happi löytää lihaksiin ja tekee palauttavaa työtään. Mutta on myös sitä, joka väsyttää hermolihasjärjestelmän.

Viimemainittuun ajaa yksipuolinen tai vääränlainen harjoittelu. Siitä on kaikkein hankalin palautua. Ja se on kaikkein tuhoisin, sillä miten menet kovaa jos hermotus ei toimi, vaikka hapenkuljetus kuinka antaisi mahdollisuuden.

Sulo ja Timo tulivat kotiin pilkkireissultaan. Niin myös Anton ja Elias ovat pystyneet tekemään sovitut harjoitukset. Pyrimme kuitenkin jatkuvasti seuraamaan jään paksuutta ja välttämään virtapaikkoja.

-Sepi